Komissio esittää toimenpiteitä energian hinnannousuun vastaamiseksi

Komissio on antanut energian hintoja koskevan tiedonannon, jonka tarkoituksena on vastata poikkeukselliseen maailmanlaajuiseen energian hintojen nousuun ja auttaa Euroopan kansalaisia ja yrityksiä selviämään tilanteesta. Tiedonannossa esitetään välineet, joiden avulla EU ja sen jäsenvaltiot voivat vastata hintojen nousun välittömiin vaikutuksiin ja varautua tulevaisuudessa paremmin äkillisiin hinnannousuihin. Lyhyen aikavälin kansallisia toimenpiteitä ovat muun muassa kotitalouksien hätätuki, yritysten saama valtiontuki ja kohdennetut veronalennukset. Lisäksi komissio tukee investointeja uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen, tarkastelee mahdollisia energian varastointiin ja kaasun varmuusvarastojen hankintaan liittyviä toimenpiteitä sekä arvioi sähkömarkkinoiden nykyistä rakennetta.

Välineistöön sisältyy sekä lyhyen että keskipitkän aikavälin toimenpiteitä. Tämänhetkinen hintapiikki edellyttää nopeita ja koordinoituja toimia, ja etusijalle tullaan asettamaan heikoimmassa asemassa oleviin kuluttajille ja pienyrityksille kohdennetut toimenpiteet.

Välittömät toimenpiteet kuluttajien ja yritysten suojelemiseksi:

  • Tarjotaan tukea energiaköyhille kuluttajille esimerkiksi arvoseteleinä tai maksamalla osa energialaskusta.
  • Myönnetään tilapäistä lykkäystä laskujen maksamiseen.
  • Otetaan käyttöön suojatoimia, joilla estetään energiatoimitusten katkaiseminen.
  • Tarjotaan heikoimmassa asemassa oleville kotitalouksille kohdennettuja veronalennuksia.
  • Myönnetään tukea yrityksille tai toimialoille EU:n valtiontukisääntöjä noudattaen.
  • Tehostetaan kansainvälistä tiedottamista energia-asioista kansainvälisten markkinoiden läpinäkyvyyden, likviditeetin ja joustavuuden turvaamiseksi.
  • Tutkitaan mahdollista kilpailun vastaista toimintaa energiamarkkinoilla ja pyydetään Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaista (ESMA) tehostamaan hiilimarkkinoiden kehityssuuntausten seurantaa.
  • Laajennetaan ja tuetaan mahdollisuuksia osallistua uusiutuvan sähkön hankintasopimuksiin.

Keskipitkän aikavälin toimenpiteet vähähiilistä ja häiriönsietokykyistä energiajärjestelmää varten:

  • Lisätään investointeja uusiutuviin energialähteisiin, peruskorjauksiin ja energiatehokkuuteen ja nopeutetaan uusituvan energian huutokauppoja ja lupamenettelyjä.
  • Kehitetään energian varastointikapasiteettia uusiutuvien energialähteiden osuuden tukemiseksi, akut ja vety mukaan lukien.
  • Pyydetään Euroopan energia-alan sääntelyviranomaisia (ACER) tutkimaan sähkömarkkinoiden nykyisen rakenteen etuja ja haittoja ja antamaan tarvittaessa komissiolle asiaa koskevia suosituksia.
  • Harkitaan toimitusvarmuutta koskevan sääntelyn tarkistamista, jotta Euroopassa voidaan parantaa kaasuvarastojen käyttöä ja toimivuutta.
  • Tutkitaan mahdollisia hyötyjä, joita saataisiin siitä, että jäsenvaltiot toteuttaisivat kaasuvarastojen vapaaehtoisia yhteishankintoja.
  • Perustetaan uusia rajat ylittäviä alueellisia ryhmiä analysoimaan kaasuun liittyviä riskejä ja neuvomaan jäsenvaltioita kansallisten ennaltaehkäisy- ja hätäsuunnitelmien laatimisessa.
  • Vahvistetaan kuluttajien roolia energiamarkkinoilla.

 

Välineistössä esitetyt toimenpiteet auttavat reagoimaan ajoissa nykyisiin energian hintapiikkeihin ja ne edistävät myös kohtuuhintaista, oikeudenmukaista ja kestävää energiasiirtymää Euroopassa ja lisäävät energiaomavaraisuutta. EU pyrkii vauhdittamaan tehokkaan energiajärjestelmän luomista, jossa uusiutuvilla energialähteillä on merkittävä osuus ja joka kestää tulevat hintahäiriöt.

Energia-asioista vastaava komissaari Kadri Simson esitteli tiedonannon ja välineistön Euroopan parlamentin jäsenille torstaina 14. lokakuuta, ja seuraavaksi hän esittelee sen energiaministereille 26. lokakuuta. Sen jälkeen EU-maiden johtajat keskustelevat energian hinnoista 21.–22. lokakuuta pidettävässä Eurooppa-neuvoston kokouksessa.

Lisätietoja:
Komission tiedote
Tiedonanto energian hinnoista
Kysymyksiä ja vastauksia energian hintoja koskevasta tiedonannosta
Tietokooste välineistöstä