Uuden eurooppalaisen innovaatio-ohjelman palautejakso on käynnissä

Komissio on käynnistänyt palautejakson koskien uutta eurooppalaista innovaatio-ohjelmaa (A New European Innovation Agenda), jonka tavoitteena on vahvistaa Euroopan valmiuksia nopeuttaa ja hallita innovatiivisia ratkaisuja. Tämä on tärkeää muun muassa covid-19-kriisistä elpymisessä, vihreän ja digitaalisen siirtymän tukemisessa ja EU:n avoimen strategisen riippumattomuuden turvaamisessa.

Ohjelmaan harkitaan seuraavia toimia:

  • Rahoituksen saatavuutta koskeva aloite, jolla edistetään yksityistä rahoitusta ja tehostetaan julkisten varojen laajamittaista käyttöä eurooppalaisessa innovaatioympäristössä.
  • Tuetaan sääntelyn testiympäristöjen, elävien laboratorioiden ja testialustojen perustamista ja puututaan havaittuihin innovointihaasteisiin.
  • Innovaatioekosysteemejä koskeva aloite, jolla vahvistetaan ja yhdistetään paikallisia T&I-ekosysteemejä ja erityisesti sellaisia ekosysteemejä, joiden innovaatiotoiminta on heikompaa.
  • Aloite innovaatiopolitiikan suunnittelun parantamiseksi siten, että vahvistetaan innovoinnin perustana olevaa tietopohjaa muun muassa parantamalla innovaatiopoliittisten aloitteiden koordinointia.
  • Aloite lahjakkuuksien kehittämiseksi ja säilyttämiseksi Euroopassa samalla kun houkutellaan uusia EU:n ulkopuolelta.

Palautejakson kohderyhmää ovat muun muassa EU:n kansalaiset, tutkimusyhteisöt, paikallis- ja aluetason toimijat, yritykset ja TKI-aiheiden asiantuntijat. Palautejakso päättyy 10. toukokuuta.

Lisätietoja:
Palautejakso