Haku on auki: Erityisasiantuntija, Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto

24.09.2020

Edellisen erityisasiantuntijan siirtyessä uusiin tehtäviin, Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistossa Brysselissä on haettavana 15.10.2020 klo 14.00 (Suomen aikaa) mennessä erityisasiantuntijan virka. Virkaan valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, erinomaisia esiintymis-, viestintä- ja tiimityöskentelytaitoja sekä vahvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Viran tehtävät painottuvat vahvasti EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikan seurantaan sekä siihen liittyvään edunvalvontaan. Viran tehtäviin kuuluu mm. eri EU-rahoitus- ja politiikkasektorien seuranta ja neuvonta, alueen edustaminen eurooppalaisissa verkostoissa ja EU-instituutioiden suuntaan, kehittämistoiminnan tuki- ja koulutustoiminnot, Itä- ja Pohjois-Suomen kärkiosaamisen markkinointi, harjoittelijoiden ohjaus sekä muut toimiston johtajan osoittamat tehtävät.

Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää EU:n erillisrahoitusohjelmien, erityisesti EU:n tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelman, hyvää tuntemusta, alueiden kehittämiseen liittyvien EU-asioiden ja -toiminnan hyvää tuntemusta sekä käytännön kokemusta niihin liittyvistä tukitoimista ja edunvalvonnasta. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien tuntemus katsotaan eduksi. Lisäksi eduksi katsotaan

- EU-projekti-/projektitukikokemus
- EU-verkostoihin liittyvä työkokemus
- EU-instituutioiden tuntemus
- EU:n terveys-, koulutus-, kulttuuri- ja luovien alojen, matkailu-, liikenne- ja pk-yrityspolitiikan tuntemus
- Kokemus edunvalvontatyöstä Brysselissä EU-instituutioiden suuntaan

Virka täytetään toistaiseksi 1.1.2021 alkaen (tai mahd. pian sen jälkeen) ja siinä on neljän kuukauden koeaika. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.  EU-toimiston työntekijöiden työnantaja on Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

Lisätietoja antavat EU-toimiston johtaja Kari Aalto (kari.aalto@eastnorth.fi, +35840 773 8888), kehitysjohtaja Eira Varis (eira.varis@pohjois-karjala.fi, +358 50 307 4806) ja viran ehtojen suhteen hallinto- ja talousjohtaja Jari Aho (jari.aho@pohjois-karjala.fi, +358400 904 947).

Vapaamuotoiset hakemukset liitteineen tulee jättää viimeistään 15.10.2020 klo 14.00 Suomen aikaa täällä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa huomioon.


 

Ajankohtaista

 
Uutisarkisto 2014 | 2013 | 2012